Viisi silmälääkärikäyntiä takana ja näkö on taasen normaali. Vaikka melkein heti olikin tiedossa, ettei silmään tule jäämään pysyvää vauriota, kävi silti hermoille odottaa että näkö normalisoituisi.

Eihän haaveri paljon menoa haitannut, mutta kaikki tarkkuutta vaativa työ oli mahdotonta – lähelle kun ei pystynyt tarkentamaan, kun
pupilli oli lääkkeiden voimasta 10 sentin kolikon kokoinen. Katso siinä sitten mittoja ja suoruuksia rakennuksella. Töissä ei niin ollutkaan väliä moisesta...

Mutta projekti etenee. Viikko sitten laitettiin paikoilleen terassin katon kannatinpalkit ja lyötiin katto puuttuvan osuuden päälle. Samalla koolattiin suoraksi etuseinää - kuka lie tehnyt vinoksi... No, ongelmahan on isot ikkuna- ja oviaukot ja runko pääsee 13 metrin matkalla hieman kiertämään. Mutta Ulla ja Pekka löivät kiilaa koolingin alle, niin nyt on suorassa!

Viime viikonloppuna tuettiin kattoristikoita alapuolelta ja purettiin etupuolen tellingit. Juuri sopivaa hommaa lauantaiksi kun satoi koko päivän. Katon alla homma sujui juuri ja juuri, vaikka sade piiskasikin läpi rakennuksen.

Sunnuntaina syyssää antoi hieman periksi ja saatiin lyötyä loput palahuovat kattoon alushuovan päälle. Koska sadekuurot eivät saaneet ajettua meitä pois katolta, eikä huovan ja naulojen loppuminenkaan lannistanut kuin hetkeksi, riitti vielä aikaa lyödä pari tuulensuojalevyä takaseinään. Nyt ei sada ainakaan suoraan läpi rakennuksen - vaakasuunnassa.

Lumiainen & Lumiainen koolaushommissa katonrajassa.

214639.jpg

Tilannekatsaus - katto päällä ja tuulensuojalevyjä odotellessa.

214640.jpg

Oppinut mies - jos ei helpolla niin sitten kovemman kautta menee oppi perille...

214665.jpg